Laurin tarina

Laurin (37) suuri osa elämää on mennyt päihteiden parissa. Päihteet vetivät mukaansa hyvin nuorena ja vasta kuoleman kohtaaminen kasvoista kasvoihin sai haluamaan muutosta. Nyt syvältä huumemaailmasta noussut Lauri auttaa kaltaisiaan.

 

Lauri* eli harrastusten täyteistä, huoletonta ja onnellista lapsuutta. Vanhemmat erosivat isän alkoholismin takia, mutta alkoholi ei näkynyt lapsille.

– En joutunut kokemaan puutetta, vaikka äiti elätti kolmea lasta yksinhuoltajana. Pärjäsin koulussa ja olin hyväkäytöksinen. Perheemme ei ollut uskovainen, mutta sellainen lapsen usko minulla oli. Vanhemmat opettivat iltarukouksen ja arvomaailman. Opin tunnistamaan oikean ja väärän, Lauri muistelee.

Päihteiden käyttöä paheksuttiin perheessä kovasti. Siitä huolimatta ne viehättivät Lauria ja ensimmäisen humalansa hän koki jo ala-asteikäisenä.

– Se oli sellaista jännityksen hakua. En jäänyt kiinni, joten siitä ei koitunut seuraamuksia.

 

Isän kuolema ajoi syöksykierteeseen

Isä kuoli yllättäen, kun Lauri oli 13-vuotias. Sen jälkeen ongelmat alkoivat kasaantua ja päihteiden käyttö lisääntyä.
– Kun kokeilin kannabista ensimmäisen kerran, tunne oli miellyttävä. En kaivannut enää alkoholia, joka aiheutti krapulaa.

Lauri pärjäsi edelleen koulussa, joten merkkejä päihteistä oli vaikea havaita.
– Jälkeenpäin äiti on kertonut, ettei hän huomannut mitään. Jos joskus tulinkin räkäkännissä kotiin, äiti laittoi sen teini-ikäisen kokeilujen piikkiin. Kannabista oli vaikeampi havaita.

Yhdeksännellä luokalla kuvioon astui ensimmäiset kokeilut amfetamiinin kanssa ja sen synnyttämä tunne miellytti Lauria. Peruskoulun jälkeen hän muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa.
– Päihteiden käyttö lisääntyi huimasti, kun ei ollut väliä missä kunnossa tuli kotiin. Kannabis oli mukana päivittäin ja amfetamiini satunnaisessa viihdekäytössä.

 

Rahat löytyivät aina jostakin

Päihteet Lauri rahoitti opintolainalla ja käytön lisäännyttyä opintoja jäi rästiin. Kun hän muutti 18-vuotiaana tyttöystävän kanssa Helsinkiin, oli lukio vielä kesken. Lauri meni töihin rakennusalalle ja suunnitelmissa oli jatkaa opintoja iltalukiossa. Töissä hän tutustui saman henkisiin kavereihin. Kovien aineiden käyttö lisääntyi, sillä palkka ja täysi-ikäistymisen myötä isän henkivakuutuksesta saadut varat mahdollistivat sen taloudellisesti.
– Muutama vuosi meni tosi kovaa. Käytin kaikkea mahdollista, mutta pääosaa näytteli amfetamiini, Lauri tunnustaa.

Tyttökaverin kanssa tuli ero, sillä päihteet veivät Lauria. Vähitellen ilmaantui poissaoloja töistä ja lopulta työt menivät alta.
– Naureskelin tavallisille ihmisille. Tavallinen elämä ei kiinnostanut minua. Kaikki fokus ja energia oli päihteissä ja kavereiden kanssa hengaamisessa.

Lauri oli 23-vuotias, kun hän alkoi käyttää amfetamiinia suonensisäisesti. Vaikka porukassa hölmöiltiin, hän säästyi isommilta rikoksilta, sillä alitajunnassa oli kotoa saatu käsitys oikeasta ja väärästä.

 

Koko talvi vailla valoa

Hiljalleen päihteet alkoivat vaikuttaa mielenterveyteen. Masennusoireita alkoi esiintyä, kun ei ollut päihteitä, joilla turruttaa itsensä. Vuorokausirytmi oli päälaellaan ja kokonainen talvi saattoi mennä näkemättä kertaakaan päivänvaloa. Asunnossa ei ollut sähköjä, sillä laskut olivat jääneet maksamatta.
– Muutin taloyhtiöni vintille ”kanahäkkeihin”, missä oli ilmaista sähköä. Raahasin sohvan ja telkkarin sinne.

Lopulta joku naapuri havahtui ääniin ja teki ilmoituksen.
– Asunto meni, mutta opin käyttämään ihmisiä hyväkseni. Kainaloon löytyi aina joku ”pirkko”, joka suostui elättämään palan matkaa.

Lauri palasi 27-vuotiaana synnyinseudulleen. Ensin äidin luokse muutamaksi kuukaudeksi. Lopulta hän sai Lahdesta asunnon, jonka pystyi pitämään joitakin kuukausia ennen häätöä.
– En edes ehtinyt sisustaa asuntoa. Minulle riitti patja, telkkari ja kitara.

 

Kaipaus muutokseen

Elämässä oli päihteiden lisäksi paljon irtosuhteita, juurettomuutta ja näköalattomuutta. Vasta kolmekymppisenä Lauri alkoi havahtumaan, ettei elämässä ollut mitään järkeä.
– Mielenterveysongelmat lisääntyivät. Halusin jotain muuta, mutten tiennyt muusta ja lisäksi olin edelleen koukussa.

Hän pääsi niihin aikoihin ensimmäisen kerran katkolle. Muutaman viikon päihteettömyys ei kantanut pitkälle, koska elämä tuli vastaan isona möykkynä.
– Elämänhallintataitoni olivat olemattomat. Kaikki, mitä näin ja koin, liittyi päihteisiin.
– Ensimmäisessä kuntoutuksessa sain ymmärrystä riippuvuudesta tunteen ja ajatuksen tasolla. Ymmärsin, miksi toimin niin kuin toimin.

Senkin jälkeen huumeet veivät silti mukanaan. Lopulta hengenlähtö oli lähellä.
– Jouduin todistamaan ja koin itsekin karua väkivaltaa. Ihmisiä ympäriltäni oli tapettu ja osa tappoi itsensä, mutta minulla ei ollut kykyä tai halua pysähtyä miettimään asioita.
– Iso pysähdys oli, kun paras kaverini kuristi tyttöystävänsä. Tulin paikalle puolisen tuntia tapahtuneen jälkeen ja aloin elvyttämään tyttöä. Olin tapahtuneen seurauksena tutkintavankeudessa syytettynä taposta.

Lopulta Lauri oli tilanteessa, jossa kaikki ihmissuhteet olivat menneet. Edes oma äiti ei halunnut nähdä häntä.
– Tein hidasta kuolemaa ja olin päätöksen edessä.

 

Vertaistuki auttoi nousemaan

Kesällä 2017 Lauri muutti asumaan kommuuniin maatilalle.
– Havahduin siihen, että olin muuttunut. Koin valtavaa ahdistusta ja ulkopuolisuutta rauhaa rakastavien ihmisten kommuunissa. En osannut puhua tai nauraa heidän kanssaan, en edes katsoa heitä silmiin. Ihmisenä olemisen taidot olivat taantuneet eläimen tasolle.

Lauri pakeni metsään ja kaipasi muutosta.
– Pääsin jälleen kerran katkolle. Kun vieroitusoireet olivat poissa, toipuminen tuntui ensimmäistä kertaa helpolta.

Katkoa seurasi kuntoutus.
– Merkittävin asia toipumisessa oli vertaistuki. Löysin ihmisiä, jotka ovat kulkeneet samoja polkuja. Sain rohkaisua, kannustusta ja rakkautta. Ensimmäistä kertaa koin, että kuulun johonkin, kokemuspohja yhdisti. Se oli turvallinen ympäristö vuorovaikutustaitojen harjoitteluun.

 

Oma kokemus avuksi toisille

Nyt päihteetöntä elämää on takana neljä vuotta. Hän on oppinut elämänhallinnan taitoja ja saanut tukea siihen kuntouttavassa työtoiminnassa. Palkkatuen avulla hän on päässyt kiinni työelämään ja huomannut viihtyvänsä ihmisten parissa.

Kesäkuussa 2021 hän aloitti työt ViaDia Lahti ry:n Etsikko -hankkeessa ja elokuussa oppisopimuskoulutuksen lähihoitajaksi.
– En ole koskaan halunnut tehdä työtä vain palkan takia. Minulle on tärkeää, että työ on linjassa arvomaailmani kanssa.
Hankkeessa tuetaan vankila- ja rikostaustaisia kohti päihteetöntä elämää.
– Tämä on matalan kynnyksen paikka, jossa harjoitellaan elämänhallinnan taitoja ja tuodaan tekemistä ihmisten arkeen, jotta he saisivat käsitystä siitä, millaista tavallinen elämä voisi olla. Laitamme yhdessä ruokaa, liikumme ja osallistumme kulttuuritapahtumiinkin. Tarkoitus on tarjota vertaistukea ja kokemuksia ilman päihteitä. Tuemme asiakkaita myös virastoasioinneissa, muutoissa ja muissa tarvittavissa asioissa.

Ihan tavallinen arki tuntuu Laurista nykyään hyvältä. Suhteet läheisiin ovat korjaantuneet ja kuntoutusprosessissa asiat tuli puhuttua auki niin, ettei niihin ole tarvinnut palata.
– Aamuisin on mukava herätä ja iltaisin on hyvä mennä nukkumaan. Tulevaisuus näyttää valoisalta ja kyllä tässä jo uskaltaa vähän unelmoidakin.

 

*Nimi muutettu.

Teksti: Karoliina Leikkari

Takaisin