ViaDia ry:llä on alkanut Yhteisönurkka-hanke, jonka tavoitteena on tarjota turvallista ja osallistavaa toimintaa sekä ylisukupolvista ja monikulttuurista yhteyttä lapsille Vihdin Nummelassa, Raumalla sekä Karttula-Tervon alueilla. Näillä paikkakunnilla meillä on kolme mahtavaa osa-aikaista hanketyöntekijää.
Lisäksi ViaDia ry:n hallitus päätti alkuvuodesta perustaa uuden lapsidiakoniatyön työalan. Minut valittiin uuden työalan yhdyshenkilöksi, ja yhtäkkiä huomasinkin yhteyksiä jo syntyvän eri suuntiin. Lapsidiakoniatyö ei tarkoitakaan jotain tiettyä työmuotoa, vaan sen kenttä on todella laaja! Lapsidiakoniatyön kokonaisuuden hahmottamisessa tekemästäni käsitekartasta voi olla hyötyä.
Lapsidiakoniatyötä tehdään muun muassa ViaDia-paikallisyhdistysten ja/tai vapaaseurakuntien yhteydessä toimivissa lähiö– ja yhteisötaloissa sekä lapsille ja nuorille suunnatuissa avointen ovien iltapäivätoiminnassa. Tähän liittyy keskeisesti uusi Yhteisönurkka-hankkeemme. Monella paikkakunnalla kunnat ja koulut pyytävät seurakuntia järjestämään iltapäiväkerhoja ja -toimintaa. Toisaalta läsnäoloa voi (opettajien ja rehtorien luvalla) viedä myös koulun alueelle. Joillain paikkakunnilla ja kouluilla kunnan koulunuorisotyöntekijät järjestävät välituntitoimintaa ja erityisryhmätoimintaa esimerkiksi yhteistyössä koulukuraattorin kanssa. Kaikkialle kuntien resurssit eivät kuitenkaan riitä, ja siinä on hieno mahdollisuus kolmannelle sektorille — johon mekin seurakuntina ja ViaDia-paikallisyhdistyksinä kuulumme — tarjota auttavaa kättään. Toki tällainen työ ei voi olla avoimesti hengellistä, mutta sen kautta voimme tulla tutuiksi lapsille ja nuorille välittävinä aikuisina. Se on tavoittavaa ja ennaltaehkäisevää työtä, joka pyrkii tarjoamaan lapsille turvallista aikuisuutta arjen keskelle.
Toinen alue on seurakuntien lapsi- ja nuorisotyö. Onko se turvallinen paikka kaikille lapsille osallistua? Osaammeko pitää huolta siitä, ettei kukaan jää yksin? Onko esimerkiksi neuropsykologisesti oireilevilla lapsilla mahdollisuus tulla mukaan ja kokea yhdenvertaisuutta toisten kanssa? Mitä teemme, jos meillä herää huoli jostakusta toimintaamme osallistuvasta? Myös seurakunnissa tarvitsemme ”lapsidiakonisia silmälaseja”. Onko seurakuntamme turvallinen paikka kaikille osallistua? Seurakuntien työssä lapsidiakoninen työote tarkoittaa lapsen edun huomioon ottamista, lasten näkemistä, heidän persoonansa vahvistamista ja heidän tarpeisiinsa vastaamista.
Lisäksi seurakunnissamme ja yhteiskunnassamme on paljon eri tavoin traumatisoituneita lapsia. On kodin ulkopuolelle sijoitettuja, haastavissa oloissa kasvavia, sodan keskeltä paenneita. Monet seurakuntalaiset ovat jo tarjonneet kodin tai tukiperheen niitä tarvitseville. Tähän tahdomme kannustaa yhä useampia, ja tarjota vertaistukea sekä resursseja perheille ja seurakunnille tällaisten lasten sekä heitä kotiinsa ottaneiden perheiden tukemiseen.
Monikulttuurisuus ansaitsee vielä oman mainintansa. Jos esimerkiksi seurakunnan lastenleirille ja muuhun toimintaan ilmoittaudutaan ainoastaan nettilomakkeen kautta, onko muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvilla vanhemmilla realistisia mahdollisuuksia saada lapsiaan mukaan? Saako monikulttuurisuus olla rikkaus seurakunnissamme? Ja kun yhteiskunnassa puhutaan TOISEN POLVEN maahanmuuttajien — siis Suomessa syntyneiden — syrjäytymisestä, miten me reagoimme? Suljemmeko apua tarvitsevilta ovet, vai käännymmekö Hänen puoleensa, joka on orpojen Isä sekä leskien ja muukalaisten Puolustaja, ja pyydämme Häntä jakamaan meidänkin kanssaan rakkauttaan näitä ihmisryhmiä kohtaan? Se rakkaus ei jätä meitä hedelmättömiksi Hänen työssään.
-Suvi Eriksson,
hankekoordinaattori
Huom: Suomen Viikkolehdessä oli hieno juttu Yhteisönurkka-hankkeesta (svl.fi 4.4. — Iltapäivätoiminnalla lasten pahoinvointia vastaan). Jos et vielä ole Viikkolehden tilaaja, kannattaa tilata niin pääset verkkolehteen käsiksi! Myös ViaDia-liikkeen uutiskirjeessä oli tästä juttu. ViaDia-uutiskirjeen voit tilata osoitteesta info(at)viadia.fi.
