Avuntarpeen monet muodot

Lähimmäisen auttaminen voi joskus saada yllättäviäkin muotoja. ViaDia Turku ry järjesti vapaaehtoisvoimin ikimuistoisen päivän rakastuneille nuorille.

Avuntarve. Se usein mielletään vain akuutiksi tilaksi, kun esimerkiksi ruoka loppuu ja rahaa ei ole tilillä jäljellä. Mutta avuntarve ei ole pelkästään rajattuna ihmisen perustarpeisiin. Suomalaiset usein elävät ”on pakko pärjätä yksin” -mentaliteetilla. On unohdettu, että yhteisössä on voimaa ja apua saa pyytää, kun sitä tarvitsee. Kyseessä ei tarvitse olla hengenhätä, vaan useimmiten me tarvitsemme apua niin pienissä kuin suurissakin elämään liittyvissä asioissa.

Apu ja tarve ei näytä jokaiselle samalta. Toinen tarvitsee paidan ja toinen lämpimän aterian, mutta entä kun avuntarve näyttääkin erilaiselta? Kun on rakastunut ja halukas vannoutumaan toiselle ihmiselle lopunelämäksi, mutta varat eivät riitä juhlistamaan päivää. ViaDia Turku ry järjesti vapaaehtoisvoimin ikimuistoisen hääjuhlan pariskunnalle, joka ei muuten olisi pystynyt niitä järjestämään. Pariskunta läheistensä kanssa sai upean muiston siitä päivästä, kun he lupautuivat toisilleen. Ei tarvitse kuin nähdä tarve ja vastata siihen, ja paikallisyhdistyksemme Turussa toimi juuri näin.

Tarvitsemme lisää innovaatioita nähdäksemme, että diakoniatyö ei ole rajattu vain tiettyihin muotteihin, vaan se on pohjimmiltaan lähimmäisen auttamista missä tahansa avun tarpeessa. Tällä kertaa se tarkoitti häiden järjestämistä, mutta mitä kaikkea se voikaan olla? Pidetään mielessä, että lähimmäisenrakkaus voi näyttäytyä hyvinkin monessa eri muodossa.

Takaisin