Synnyin pienessä kylässä Pohjois-Intiassa varakkaaseen perheeseen. Asuimme perintönä saadulla suurella maatilalla ja meillä oli paljon palvelijoita. Lapsuuteni oli iloinen ja pihapiirissä meitä lapsia oli 16, koska isäni sukulaisia asui samalla tilalla, jossa kasvatettiin myös eläimiä – lehmiä, vesipuhveleita ja monia muita. Emme koskaan ostaneet ruokaa ulkopuolelta tai syöneet muualla kuin kotona.
Isäni oli lakimies ja halusi kouluttaa myös meitä perheen tyttöjä. Kylässämme oli vain alakoulu, joka päättyi viidenteen luokkaan. Yleensä tytöt jäivät sen jälkeen kotiin ja menivät naimisiin jo noin 14–vuotiaina. Minä halusin kuitenkin opiskella ja sain luvan jatkaa naapurikylän yläkoulussa. Yksi syy tähän oli, että äitini isä oli brittiarmeijassa palvellessaan nähnyt, mitä kaikkea tytöt saavat ja voivat tehdä. Hän kannusti myös meitä käymään koulua. Minä olen pienestä lähtien pitänyt opiskelua tärkeänä ja opettanut vapaaehtoisesti myös kylän tyttöjä.
Kun olin 8. luokalla isäni kuoli syöpään ja isäni veljet halusivat, että minäkin jäisin kotiin, enkä jatkaisi enää opiskelua. Sedät halusivat, että menisin vain naimisiin. Onnekseni, pitkän tappelun jälkeen, isänpuolen tätini kutsui minut luokseen kaupunkiin, jossa sain jatkaa opiskelua lukiossa. Halusin, että myös pikkusiskoni pääsisi kouluun ja lopulta hänkin seurasi minua kaupunkiin ja suoritti peruskoulun loppuun. Hain yliopistoon ja halusin peruskoulun opettajaksi. Toimin yläasteella opettajana noin 1,5 vuotta.
Asuessani tätini luona hänen sukulaisensa häissä eräs toinen kaukainen sukulainen tutustui minuun ja halusi, että menisin naimisiin hänen veljensä kanssa, joka asui Suomessa. Minua oli jo aikaisemmin kosittu monta kertaa, mutta kun näin tulevan mieheni kuvan tunsin sydämessäni, että tämä mies on haluamani aviomies. Oma perheeni ei kuitenkaan halunnut millään suostua tähän liittoon, koska mies asui ulkomailla ja oli sitä paitsi eronnut ja jo kahden lapsen isä.
Tuleva mieheni tuli Intiaan käymään ja minä sain vierailla hänen kotonaan, jossa tapasimme tunnin ajan. Yleensä naiset eivät mene miehen kotiin, vaan päinvastoin. Viidentoista päivän kuluttua meidät vihittiin. Minun yliopisto-opintoni olivat kuitenkin kesken ja siksi minä jäin vielä Intiaan saattamaan opinnot loppuun ennen kuin muutin Suomeen kaksitoista vuotta sitten.
Ensin asuimme Helsingissä yksiössä, jossa ensimmäinen poikamme syntyi. Aloitin suomen opiskelun ja pääsin heti toiselle kurssille, koska olin opiskellut suomea itsekseni jo Intiassa. Jonkun ajan päästä muutin Leppävaaraan ja pian minusta tuli kahden pojan äiti. En ole juuri ollut kotona, vaan opiskelin ensin lähihoitajaksi, jonka jälkeen työskentelin päiväkodissa yli kuusi vuotta. Nyt opiskelen sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä teen harjoitteluani ViaDia Espoo ry:llä ja asun lähellä Leppävaaraa.
Viihdyn hyvin Suomessa ja olen saanut Suomelta paljon. Haaveilen, että pojillani olisi hyvä tulevaisuus ja elämä. Kuitenkin kaipaan perhettäni Intiassa, koska olen tottunut viettämään juhlia ja paljon aikaa yhdessä ystävien ja suvun kanssa.
