EU Ruoka-aputyön alkuaskeleet Vapaakirkossa

EU Ruoka-aputyö Vapaakirkossa ja ViaDia-liikkeessä lähti liikkeelle kahden ihmisen halusta auttaa lähimmäisiä tarjoamalla ruoka-apua. Jo yli 20 vuoden ajan he ovat saaneet olla mukana merkityksellisissä hetkissä tuoden toivoa ihmisille.

Matti ja Christa Ihaksinen ovat olleet mukana ViaDia-liikkeen EU ruoka-aputyössä sen ensiaskeleista lähtien. He olivat henkilöt, jotka toimivat moottoreina siihen, että Suomen Vapaakirkko päätti vuonna 1996 hakea mukaan EU ruoka-apuohjelmaan. Uutterasti ja pitkäjänteisesti he ovat kulkeneet kohti unelmaansa siitä, ettei kenenkään suomalaisen tarvitsisi kokea nälkää. Jo yli 20 vuotta kestäneen ruoka-aputyön kokemuksensa aikana he ovat nähneet niin hädän kuin onnenkin kyyneleitä, ja tietävät mitä sanonta “auttaessaan saa” voikaan merkitä.

Tänä päivänä EU ruoka-aputyön kautta ViaDia-liikkeessä jaetaan ruokaa jo noin 250 000 kiloa vuodessa.

Katso alla oleva video Matin ja Christan aloittaman EU ruoka-aputyön ensihetkien kokemuksista.

 

Takaisin