Kaisaleena eli onnellista lapsuutta vanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa Hauhon Eteläisissä. Äiti oli siivooja ja isä rekkakuski. Kaisaleena kulki mielellään isänsä mukana kuskaamassa ympäri Suomea milloin sokerijuurikasta, milloin viljaa. Kesäisin lapset viettivät myös paljon aikaa mummon ja vaarin luona.
– En olisi halunnut palata kotiin, koska vaari oli paras kaverini.
Parhaan kaverinsa Kaisaleena menetti 11-vuotiaana, kun vaari kuoli.
– Ikävöin vaaria kovasti. En suostunut menemään kouluun ja oireilin menetyksen vuoksi.
Pullo viiniä ja kolmiolääkkeitä
Elämässä tuli toinenkin vastoinkäyminen, kun vanhemmat erosivat ja Kaisaleena muutti äitinsä ja veljensä kanssa Hämeenlinnaan. Pian elämään astui uusia kokeiluja. Kerran Kaisaleena varasti äidiltään viinipullon ja lääkekaapista kolmiolääkkeitä. Eka kännikokeilu jäi vuorotyötä tehneeltä äidiltä huomaamatta, sillä Kaisaleena oli yksin kotona pikkuveljen ollessa hoidossa.
Kokeilut alkoholin kanssa jatkuivat vuosikausia ilman kiinnijäämistä, sillä hänestä oli tullut taitava salailemaan asioita. Kouluunkin Kaisaleena saattoi mennä krapulaisena tai joskus jopa pienessä kännissä ilman opettajien huomion kiinnittymistä asiaan.
– Pääsin aina luokalta eteenpäin. Pärjäsin joissakin kouluaineissa, mutta toisilla tunneilla olin häirikkö, minkä seurauksena minut heitettiin luokasta pihalle ja sain jälki-istuntoja. Äidille toki ilmoitettiin käyttäytymisestäni, mutta oireiluuni ei muutoin kiinnitetty huomiota.
– Jos vaari olisi ollut elossa, en usko, että elämäni olisi ajautunut huonoille raiteille.
Kannabiksesta opiaatteihin
Huumekokeilut alkoivat 15-vuotiaana kannabiksella ja hiljalleen alkoholin käyttö väheni. 19-vuotiaana kuvioihin tuli opiaatit, minkä hän onnistui salaamaan läheisiltään peräti 10 vuotta.
– Kulissien ylläpitäminen oli rankkaa. Suoritin äitiyttä narkkarinakin, koska podin huonoa omaatuntoa huumeiden käytöstä. Saatoin olla kamalissa vieroitusoireissa ja lähteä silti lapsen kanssa uimarannalle tai leikkipuistoon.
Vuonna 2014 pakka alkoi hajoamaan.
– Eräs lääkäri huolestui käytöksestäni vastaanotollaan ja teki lastensuojeluilmoituksen. Äidillä oli herännyt epäilyksiä, koska pyysin usein rahaa.
Pian lastensuojeluilmoituksia tuli lisää ja tuolloin 9-vuotias Nuutti haettiin kesken päivän koulusta perhekeskukseen. Sen seurauksena todellisuus paljastui Kaisaleenan äidillekin, joka järkyttyi tilanteesta todella.
– Äitini halusi Nuutin luokseen sen sijaan, että poika olisi joutunut laitokseen. Olen niin kiitollinen äidilleni siitä, että hän on huolehtinut Nuutista.
Nykyään Kaisaleenan välit ovat kunnossa sekä äidin että pojan kanssa.
Elämä kuoleman juoksussa
Syöksykierre jatkui Kaisaleenan elämässä ja hän muutti Järvenpäähän.
– Sitä aikaa voisi kutsua kuoleman juoksuksi. Vedin kaikkea mahdollista, mitä eteen tuli. Halusin unohtaa kaiken, enkä välittänyt siitä, vaikka olisin kuollut siihen.
Useita kertoja loppu olikin lähellä yliannostuksen vuoksi.
– Nuutin huostaanotto oli kuitenkin suurin syy siihen, että halusin kuiville.
Kaisaleena palasi takaisin Hämeenlinnaan ja keräsi itseään useita viikkoja nukkuen pimeässä kämpässä. Vuonna 2016 hakeuduin ja pääsin korvaushoitoon lastensuojelun neuvojen avulla A-klinikan kautta.
– Pari ensimmäistä vuotta olivat aika rankkoja ja jouduin pariin otteeseen katkollekin lääkeriippuvuuteni vuoksi.
Kuntouttava työtoiminta ja uskoontulo
Nyt Kaisaleenan elämään kuuluu hyvää. Hän on edelleen korvaushoidossa, mutta se on auttanut pysymään erossa huumeista. Puolitoista vuotta hän on ollut mukana ViaDia Hämeenlinna ry:llä kuntouttavassa työtoiminnassa, aluksi päivän viikossa ja nykyään jo kolmesti viikossa.
– Iso kiitos vapaaseurakunnalle. Siinä on ollut johdatus matkassa, että pääsin tänne.
Kaisaleena tuli uskoon 2021 marraskuussa.
– Kävimme Porvoossa virkistysreissulla kuntouttavan työtoiminnan tiimillä. Bussimatkalla Arto Kortemaa ja Juha Vuoroksa siunasivat minua. Fiilis oli uskomaton. Itkin ilosta ja työkaveritkin itkivät kanssani. En ollut koskaan uskonut, että voisin kokea jotain sellaista. Siitä lähti uskon matkani ja 28.4. kävin kasteella Hämeenlinnan vapaaseurakunnassa.
Kaisaleena elää päivän kerrallaan. Kuntouttava työtoiminta on ollut hänelle tärkeä askel elämässä. Hän kokee, että voisi jonain päivänä tehdä vastaavaa työtä myös elääkseen.
– Iso kiitos kuuluu myös työkavereille. He ovat kaikki minulle todella rakkaita.
Teksti ja kuva: Karoliina Leikkari
Artikkeli on julkaistu Suomen Viikkolehden 22/2022 välissä ilmestyneessä Läsnäoloa 2/2022 -liitteessä.
