”Haluan jakaa teille tarinani siitä, miten paljon ViaDia merkitsee minulle.
Aloitin Järvenpään ViaDia-torilla työkokeilussa syksyllä 2015. Ensimmäistä kertaa ovea aukaistessani minua pelotti, enkä luottanut kehenkään. Alusta asti kuitenkin sain kokea, kuinka työyhteisö tuki minua ja kannusti eteenpäin. Muistan, kun ensimmäistä kertaa pääsin kassatyöhön, enkä meinannut uskoa että sain tehdä asiakaspalvelutyötä! Välillä tunsin itseni araksi edelleen, ja minulle oli haasteellista toimia ihmisten keskellä aikaisemmista kokemuksistani johtuen. Minua on aikaisemmin syrjitty viittomakielisenä, mikä on satuttanut minua ja tuonut pelkoa. ViaDia-torilla työskennellessäni sain kuitenkin useasti kehuja asiakkailta ja työyhteisöltäni, ja palautteen myötä aloinkin pikkuhiljaa luottaa itseeni, ymmärtämään ja hyväksymään itseni juuri sellaisena kuka olen. Hyväksymään sen, ettei tarvitse olla täydellinen. ViaDia Keski-Uusimaa ry:n työkavereiden, esimiehien ja asiakkaiden tuen ja kannustuksen myötä olen kasvanut ihmisenä ja löytänyt tien valoon. He tukivat myös minun kouluunpääsyä. Nyt uskon itseeni jo paljon enemmän ja uskallan unelmoida paremmasta! Tällä hetkellä opiskelen Spesiassa liiketaloutta ja valmistun merkonomiksi keväällä 2020.
Ihailen ViaDian toiminnan sisua ja periksiantamatonta asennetta. Arvostan ja kunnioitan ViaDia Keski-Uusimaa ry:n työtiimiä ja johtajia. Heistä on välittynyt uskomaton toiveikkuus, usko ja positiivinen asenne. He näyttävät hienoa ja arvokasta esimerkkiä niin monella tavalla! ViaDia-torilla on näky tulevaisuudesta sekä uskoa ja uskallusta toteuttaa sitä täysillä ja koko sydämestä, toivon että te jatkatte työtä vielä kauan! Olen kiitollinen siitä, miten ViaDia-torilla työskentelyn kautta olen saanut alkaa voida paremmin, nyt lähden kohti uusia seikkailuja ja uusia tuulia, hymyillen ja unelmoiden!”
Heidi Airaksinen, työkokeilija ViaDia Keski-Uusimaa ry:n ViaDia-torilla